Vieraskielisten linkkien vaikutuksesta AdSense-yksiköiden kohdennukseen
Söderholmin Juha valitteli jokunen aika sitten kun alan blogeissa ei tapahdu / kerrota mitään uutta. No pannaan vähän uutta ja toivottavasti mielenkiintoista matskua kehiin. Eihän edellisestä kirjoituksesta olekaan kuin pari kuukautta ;)
Tämän kirjoituksen aihekin syntyi itse asiassa Juhan blogin monikielisyys-kokeilusta. Tuon myötä myös tämänkin blogin backlink ankkuritekstien valikoima heilahti Googlen mielestä kertaheitolla hyvin mielenkiintoisen oloiseksi häntäpäästään:

Sinällään en ole huomannut noiden linkkien vaikuttavan mitenkään sijoituksiin, liikennemääriin tai sivuston löytytapoihin. Eli näiltä osin kuvio näyttäisi menevän yleisen käsityksen mukaisesti - satunnaiset vieraskieliset linkit eivät vaikuta orgaanisiin hakutuloksiin juuri millään muotoa.
Utelias kun olen, niin päätin kuitenkin puskea hieman tavanomaista pitemmälle ja testata miten näin runsas (ja monipuolinen) vieraskielinen linkitys vaikuttaisi jos sivustolla olisi AdSense-mainoksia. Yllätyksekseni AdSensen esikatselun tulokset olivat niin mielenkiintoisia, että päätin korvata laidassa olleen staattisen mainospalikan AdSensellä.
Liveksi AdSense-yksikkö tuli tänään aamulla klo 7 aikoihin. Ensimmäiset 40-60 minuuttia Googlen mainosserveri tarjosi lähinnä tyhjää tilaa. Tänä aikana kävin lävitse kaikki blogin sivut useampaan kertaan, jotta Googlen mainosjärjestelmä saisi niistä tiedon.
Aamukahdeksan aikoihin Googlen mainoskone lähti liikkeelle yskähdellen. Selvästi mainoksille pyritään hakemaan kohdennusta, mutta syystä tai toisesta geo-kohdennus tökkii vieläkin (eli 6½ tuntia testin aloittamisen jälkeen) hyvin pahasti. Väliin mainokset kohdentuvat oikein, väliin homma muistuttaa arvauskeskusta (kts. alla olevat kuvat):
Puolan Adsense (”Reklamy Google”):

Kansainvälinen AdSense (”Ads by Google”):

Saksan AdSense (”Google Anzeigen”):

Johtuuko tilanne Juhan vieraskielityksistä linkeistä, onko Googlen systeemeissä (taas kerran) jotain mätää vai jostain muusta. Siinä mielenkiintoisen keskustelun / kommentoinin aihe. Kuten aina, niin sana on vapaa.