Web-tilastointi ja sen hyödyntämisen abc
Sivuston ensimmäinen viikko on takana, ja on aika lyhyesti kiittää kaikkia avaukseen osallistuneita. Uuden sivuston lanseerauksen kannalta hakukonemarkkinointia.fi:n julkaisu tapahtui hetkellä jota moni kavahtaisi - hiihtolomakausi alkaa ensi viikolla ja aktiivisimmat "optimointipuolen" blogaajat virittelevät uusia kuvioita. Mutta toisaalta hiljaisesta kaudesta löytyy etujakin… Kiitokseksi ensimmäisen viikon ajan palvelua seuranneille tarjoan harvinaista herkkua, eli muutamia (Google Analytics) tilastotietoja tämän verkkopalvelun käytöstä (minkä lisäksi selostan hieman tarkemmin miten web-analytiikkaa voi / tulisi hyödyntää ).
Aloitetaan kävijä- ja sessiomäärillä. Kaikkiaan 208 uniikkia kävijää, jotka ovat luoneet 363 sessiota. Ja kuten alla olevasta graafista näkyy, niin suunta on ainakin toistaiseksi ylöspäin. Sivunäyttöjä viikossa on kertynyt noin 1400, eli keskimäärin sessiota kohden luetaan 3,7 sivua. Nämä ovat nk. perustietoja, joiden merkitys /painoarvo bisnesmielessä (ja muutenkin) on hyvin vähäinen tämänkaltaisella sivustolla (jos tuottamalli perustuisi mediamyyntiin, niin silloin nämä olisivat keskeisiä tietoja). Määrät ovat pieniä mille tahansa verkkopalvelulle, mutta toisaalta näistä on hyvä lähteä liikkeelle.
Miten kävijät löytävät hakukonemarkkinointia.fi:n ? Kuten useimmille uusille sivustoille, merkittävin kävijöiden lähde ovat muut sivustot, joissa kerrotaan / mainostetaan hakukonemarkkinointia.fi:tä. Käytännössä nämä ovat muita KK Mediat-verkkopalveluita sekä muita SEO/M-alan sivustoja, blogeja jne (perinteistä linkinrakennusta tai muuta markkinointia/mainontaa hakukonemarkkinointia.fi:lle ei ole vielä tehty/aloitettu).

Huomattavaa yllä olevassa kaaviossa on hakukoneiden osuus, 10% siivu, on syntynyt parissa päivässä normaalin, nk. whitehat-hakukoneoptimoinnin keinoin. Noin parin kuukauden aikajanalla tavoitteena on kaavio, jossa hakukoneiden osuus liikenteentuojana on noussut vähintään noin 50-60% luokkaan (ja liikennemäärät ovat yleisesti ottaen huomattavasti suurempia). Alla muutamia sijoituksia enemmän tai vähemmän olennaisilla hakutermeillä. Huomionarvoista on, että käytännössä täysin uusi sivusto/domain sijoittuu ensimmäisen viikon jälkeen jo näinkin hyvin hakutuloksissa.

Käyttäjien segmentointi on asia, josta suomalaisessa hakukonemainonnassa ja -markkinoinnissa puhutaan hyvin vähän (ainakin julkisessa). Todellisuudessa kyseessä on kuitenkin yksi keskeisimmistä internet markkinointiin ja etenkin web-analytiikkaan liittyvistä tekijöistä. Ja kuten arvata saattaa, tulevina kuukausina segmentointi tulee olemaan esillä myös tulevissa blogikirjoituksissani. Kaikkein yksinkertaisin web-tilastoinnin segmentointiperuste on käyttäjien jakaminen uusiin- ja paluukäyttäjiin:

Esimerkiksi yllä oleva tilasto kertoo, että paluukäyttäjät viihtyvät sivustolla yli 2x pitemmän ajan kuin uudet kävijät. Analytiikkasovellusta oikeaoppisesti hyödyntämällä saadaan selville myös vastaus em. tiedon herättämään kysymykseen - miksi näin.
Toinen yleinen segmentoinnin peruste on maantieteellinen sijainti, joka tässä tapauksessa kertoo mistäpäin Suomea palvelun lukijat löytyvät - tämän tiedon perusteella on mahdollista kohdentaa esim. tarjoamiemme koulutuspalvelujen markkinointia määrätyille maantieteellisille aluille muuta Suomea aktiivisemmin.

Mutta siinä kaikki tältä viikolta. Toivottavasti tämä postaus herätti ajatuksia web-analytiikasta ja siitä miten juuri sinä, tämän blogin lukija, hyödynnät sitä nykyisellään. Lisää uutta ja mielenkiintoista pohdiskeltavaa ensi viikolla.